Info
Seuraava Flow Festival järjestetään 8.–10.8.2025 Helsingin Suvilahdessa.
Alta löydät vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin.
Yleistä
Flow Festivalin ikäraja on 18 vuotta. Kysyttäessä henkilöllisyys on todistettava voimassaolevalla henkilökortilla tai passilla.
Alaikäinen ei voi osallistua festivaalille edes aikuisen seurassa. Poikkeuksena ikärajaan on ainoastaan sunnuntain alkuiltapäivä, jolloin festivaalialueella järjestetään perinteisesti ohjelmaa myös perheen pienimmille. Niinpä sunnuntaina aikuinen, jolla on itsellään festivaalilippu, joka kattaa sunnuntain, voi tuoda pienet lapsensa (12-vuotiaat ja alle) mukanaan festivaalialueelle klo 13–17 välisenä aikana.
Lasten turvallisuuden takaamiseksi pikkuvieraat on vietävä pois festivaalialueelta klo 18 mennessä. Perhesunnuntaina festivaalialueelle saa tulla lastenvaunujen kanssa ja alueelle saa tuoda esim. maidonkorviketta ja soseita pikkulapsille.
Kyllä, joka vuosi Flow Festivalia on mukana tekemässä suuri joukko vapaaehtoisia. Vapaaehtoishaku aukeaa taas keväällä 2025.
Flow on tunnettu erittäin turvallisena festivaalina. Yhdessä festivaaliyleisön kanssa luomme tapahtuman, johon jokaisen on turvallista osallistua. Tapahtuma-alueen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja muissa ongelmatilanteissa, kuten esimerkiksi ahdistavaa tai epäsopivaa käytöstä kokiessa tai nähdessä voi kääntyä lähimmän turvallisuushenkilön puoleen.
Keltaliivisten turvallisuushenkilöiden puoleen voi kääntyä kaikissa tapahtuma-alueen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä ja muissa ongelmatilanteissa. Asiakas voi tarvittaessa hakeutua myös ensiapupisteeseen, jossa ensiaputyöntekijät antavat tarvittaessa myös henkistä ensiapua.
Flow Festivalilla työskentelee puolueeton yhdenvertaisuus- ja häirintäyhdyshenkilö. Flow Festival tarjoaa häirintäyhdyshenkilön palvelut mahdollisten häirintätilanteiden varalle ja palvelu on tarkoitettu kaikille festivaalivieraille, työntekijöille, vapaaehtoisille ja esiintyjille.
Flow’n häirintäyhdyshenkilönä toimii terveydenhuollon ammattilainen, jonka tehtävänä on olla puolueettomana tukijana kaikille, jotka ovat kokeneet minkäänlaista syrjintää, häirintää, ahdistelua tai epäasiallista kohtelua. Häirintätilanteet pyritään hoitamaan ensisijaisesti ratkaisukeskeisesti ja tarvittaessa voidaan ohjata saamaan apua sopivan palvelun piiriin.
Häirintäyhdyshenkilö voi myös auttaa tilanteiden selvittelyssä yhdessä muiden festivaalin työntekijöiden kanssa moniammatillisesti. Häirintäyhdyshenkilöllä on salassapitovelvollisuus.
Tavoitteena on tehdä Flow Festivalista mahdollisimman turvallinen tila kaikille osapuolille sekä edistää yhdenvertaisuuden toteutumista. Fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus on kaikkien oikeus ja Flow’ssa täytyy voida saada tuntea olonsa turvalliseksi ilman pelkoa minkäänlaisesta syrjinnästä tai häirinnästä, seksuaalisesta tai verbaalisesta ahdistelusta tai muutoin epäasiallisesta kohtelusta ja käytöksestä.
Festivaalialue on suunniteltu niin, että kaikille esiintymispaikoille ja ravintola-alueille pääsee pyörätuolilla. Päälavalla, Silver Arenalla sekä Black Tentissa on erillinen esteetön katselulava. Liikuntarajoitteisen tai muun avustajaa tarvitsevan henkilön avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi.
Flow Festival on Vammaiskorttikohde. Alueella on lukuisia bajamaja-tyyppisiä esteettömiä WC:itä. Huomaathan, että saattoliikenteen pysähtymispaikka ei ole yleinen taksitolppa, mutta invataksit voi tilata siihen. Invataksin asiakkaat pääsevät kulkemaan pysähtymispaikan huoltoportista ulos ja sisään festivaalialueelle.
Flow Festivalilla on käytössä Vessapassi. Vessapassin haltijalla on oikeus päästä esimerkiksi esteettömään WC:hen tai yleisiin WC-tiloihin ilman jonottamista. Vessapassin tarkoituksena on helpottaa esimerkiksi suolistosairauksia sairastavien festivaalikokemusta. Otathan Vessapassin haltijat huomioon asioidessasi Flow Festivalin WC-tiloissa!
Toivottavasti löysit vastauksen kysymykseesi. Jos jokin jäi mietityttämään, festivaalitoimisto auttaa sähköpostitse osoitteessa office@flowfestival.com. Lippuihin liittyviä kysymyksiä voi esittää myös suoraan Ticketmasterille ja Tiketille. Tapahtuman aikana kysymysten kanssa auttaa myös infopiste, joka sijaitsee sisäänkäynnin lähettyvillä.
Liput ja rannekkeet
Tällä hetkellä myynnissä on kolmen päivän lippuja, sekä avoimet päiväliput. Erilliset päiväliput tulevat myyntiin myöhemmin keväällä. Osta lippusi täältä!
Flow Festivalin liput voi useimmissa tapauksissa maksaa myös kulttuuriseteleillä. Lue lisää Flow’n lipunmyyjien sivuilta:
Ranneke kiinnitetään noudon yhteydessä suoraan ranteeseen, eli ranneketta ei voi noutaa toisen henkilön puolesta.
Ranneke on henkilökohtainen, sitä ei voi jakaa toisen henkilön kanssa ja sen tulee pysyä ranteessa koko voimassaoloajan.
Lipussa lukee tilaajan nimi, mutta nimeä ei tarkisteta rannekkeenvaihdon yhteydessä. Täten lipun voi käyttää kuka tahansa täysi-ikäinen henkilö. Valmistaudu kuitenkin todistamaan ikäsi virallisella henkilöllisyystodistuksella.
Kyllä. Jos olet jo ostanut lipun, mutta olet estynyt osallistumaan Flow Festivalille, voit yrittää myydä lippusi toiselle henkilölle. Huomaathan, että jo noudettuja rannekkeita ei voi myydä. Rannekkeita, jotka on jo kiinnitetty tai irrotettu, ei voi vaihtaa uuteen, sillä rannekkeita on vain yksi lippua kohti. Ethän myöskään lähetä lipuistasi julkisia kuvia, joissa näkyy lippujen tunnistekoodeja (kuten viiva- tai QR-koodi).
On erittäin suositeltavaa ostaa lippuja vain virallisista lipunmyyntipalveluista, sillä emme vastaa muualta ostettujen lippujen aitoudesta. Vaikka emme suosittele sitä, voit omalla vastuullasi ostaa lippuja myös kolmansilta osapuolilta. Tässä tapauksessa suosittelemme käyttämään lipun ostamiseen ainoastaan vahvistettuja jälleenmyyntipalveluita sekä noudattamaan erityistä varovaisuutta huijaustapausten välttämiseksi.
Alunperin Tikestistä ostettuja lippuja voi ostaa ja myydä turvallisesti Tiketin LiputOn-palvelussa. Älä koskaan osta ranneketta ilman lippua. Emme myy erillisiä rannekkeita, rannekkeet vaihdetaan vain lippua vastaan. Rannekkeita, jotka on jo kiinnitetty tai irrotettu, ei voi vaihtaa uuteen, sillä rannekkeita on vain yksi lippua kohti.
Ostetun lipun voi vaihtaa toisen päivän lippuun, jos kyseisen päivän lippuja on yhä jäljellä. Lipun voi myös lippuhintojen erotusta vastaan päivittää kalliimpaan lipputyyppiin. Kaikista muutoksista veloitetaan palvelumaksu. Voit päivittää lippusi ottamalla yhteyttä alkuperäiseen lipunmyyjään (Ticketmaster, Tiketti).
Voit! Tuo tiimisi ja tärkeät sidosryhmäsi tai ystäväsi elokuussa Flow Festivalille ja kokekaa yhdessä maailmanluokan elämys keskellä Helsinkiä. Kiinnostuitko Flow’n yksityistilaisuuksista? Ota yhteyttä:
Head of Sales and Marketing
Vilja Grotenfelt
vilja AT flowfestival.com
Flow Festivalin lippuja ei saa käyttää kilpailu- tai arvontapalkintoina, eikä festivaalin brändiä saa hyödyntää toisen yrityksen tai vastaavan tahon markkinoinnissa, ellei asiasta ole sovittu etukäteen festivaalin edustajan kanssa.
Festivaalitapahtumassa on sekä järjestäjän että yleisön huomioitava, että yllättävät muutokset ovat mahdollisia. Tällainen on esimerkiksi artistin esityksen peruuntuminen pakottavasta syystä johtuen ja järjestäjästä riippumatta. Flow Festival on kokonaisuus, jonka ohjelmaosuuden muodostavat noin 150 eri esiintyjää. Valitettavasti emme voi palauttaa pääsylipun hintaa yksittäisen esiintyjän esiintymisen peruuntumisen johdosta, ja toivomme yleisöltä ymmärrystä pakottavista syistä tapahtuville ohjelmamuutoksille. Tämä käytäntö on yleisesti käytössä myös muilla festivaaleilla. Muutokset ovat valitettavia, mutta mahdollisia.